Kylässä on juttusarja, jossa pääsemme kurkistamaan tuotteisiin hyllypaikkaa syvemmälle. Lähiruokaa ja lähellä tuotettuja elintarvikkeita löytyy meidänkin ympäristöstä runsaasti vaikkei perinteistä peltotilaa Tapiolan seudulta juuri löydy. Tapaamme ihmisiä, joiden intohimosta ja taidosta syntyy meille tuotteita arkiseen kulutukseen tai juhlantuntuisiin hetkiin.
Maailmaa ravisuttava pandemia on tuonut mielenkiintoisia tarinoita ihmisten urapoluilta poikkeamisista. Ravintoloitsija, joka päätyy vaimonsa kanssa perustamaan leipomon selviytyäkseen epävarmoista ajoista, on yksi niistä. Olarin Koronakadulta löytyy espoolainen helmi – leipomo Craft Deli, josta tulvii sykähdyttävän tuoksun lisäksi lämmin ja tervetullut tunnelma.
Craft Delin yrittäjäpari Tero ja Arja-Leena Toivola ottivat meidät vierailulle leipomoon ja pääsimme itsekin upottamaan sormet taikinaan. Meidän kaupan hyllystä Craft Delin tuotteita on löytynyt alkuvuodesta 2022 saakka, ja erityisesti asiakkaiden suosikeiksi ovat nousseet kaurapähkinäleipä, kaura-siemensämpylät ja aivan ihanat tähdenmalliset bagelit.
Leipomon valot räpsäytetään päälle aamuyön puolella kello kolme. Päivää rytmittää taikina – sen tekeminen, kohottaminen, vaivaaminen ja paistaminen.
Uuden yritystoiminnan perustaminen on aina rohkea loikkaus ja vaatii heittäytymistä lähteä yrittämään omaa polkuaan. Elintarvikkeiden valmistaminen ja myynti ovat vielä oma lukunsa ensikertalaisille. Erilaisten pakkausmerkinnät ainesosaluetteloineen ja ravintoarvoineen saattavat säikäyttää, kun toiveena on saada oma leipäpussi myyntiin kaupan hyllyyn. Tuoreet elintarvikealan yrittäjät kiittelevät Leipuriliiton apua, joka oli alkuun todellakin tarpeen.
Kotimaisista raaka-aineista jatkuvasti kehittäen
Tiedustellessa, onko heillä omia suosikkeja tuotevalikoimassa, Arja-Leena toteaa nauttivansa keksin ja kaurasieme sämpylän joka päivä. Tero viittaa pitävänsä erityisesti leipomon pullista – eikä ihme! Pikkuleivät ja pullat näyttävät täydellisen itsetehdyiltä. “Teemme kaikki tuotteet alusta alkaen itse käsityönä ja käytämme mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita. Pyrimme siihen että tuotteissamme on käytetty mahdollisimman vähän E-aineita, jauhonparanteita sekä valmistamme taikinat pitkällä levolla, joka mahdollistaa vähäisen hiivan käytön.” Tero summaa toiminnan periaatteita.
Tuotteiden kehittäminen on jatkuva projekti, ja on ihailtava uteliaisuutta ja kykyä tunnistaa kehittämisen paikat. Erityisesti Tero on valmiina vastaamaan asiakkaiden toiveisiin innokkaana.
Pariskunta kertoo naurahdellen tapauksesta, kun Tero oli innokkaana myynyt asiakkaalle hääkakuksi mustaherukkakakun ja vasta tämän sovittua kertonut Arja-Leenalle, että tällainen kakku, jota kumpikaan ei ole aiemmin valmistanut tai edes maistanut tulisi nyt tehdä kun näin on luvattu. Tälläkin tarinalla on onnellinen loppu – kiitos sinnikkään yrittämisen. Kirpsakka mustaherukka sulautui herkulliseksi yhdistelmäksi tumman suklaan kanssa ja kakku on saanut jäädä pysyvästi osaksi valikoimaa.
Leipomolla järjestetään kerran viikossa suoramyyntipäivä, jonka aikana paikalta voi käydä ostamassa omia suosikkeja. Asiakkaiden kasvot ovat usein yrittäjäparille tuttuja ja lähistön asukkaista on syntynyt vakioasiakkaita. Tietty myös lähistön koirakaverit osaavat suunnistaa kohti Craft Delin ovea potentiaalisten herkkujen perässä. “Juusto on salainen aseeni naapuruston koirien sydämeen”, Arja naurahtaa.
Nollaaminen koirien parissa on paras palautus kiireisen päivän päätteeksi. Pariskunnalla on itsellään kolme englanninspringerspanielia, jotka ovat mukana Arjan agilityharrastuksessa. Tänä vuonna Alta ja Arja-Leena saavuttivat senioreiden suomenmestaruus hopeaa.
On mahtava etuoikeus tavata näin intohimoisia ihmisiä, jotka valmistavat tuotteita meidän hyllyille ja asiakkaiden aamiaispöytiin.